Harold Macmillanin konservatiivihallitus nimitti vuonna 1961 Beechingin rautateistä vastaavan hallintoyksikön pääjohtajaksi. Vuonna 1948 kansallistettujen rautateiden pituus oli Beechingin aloittaessa 17.830 mailia ja tappiot 158.400.000 puntaa vuodessa. Talousongelmaa piti miettiä liikenneministeri Ernest Marplesin alaisuudessa, jonka omistama yhtiö osallistui juuri aloitettuun moottoritieverkon rakennustyöhön.
Vuonna 1963 Beeching esitti ohjelmansa The Reshaping of British Railways, jonka piti vähentää tappioita vuoteen 1970 mennessä "paljon". Yksi pääkeinoista oli panostaminen pääratoihin, vaikka raportinkin mukaan muiden ratojen lakkauttamisesta saatava vuosittainen säästö olisi vähäinen.
Rullailua helpotti vuonna 1962 toteutettu uudistus, jonka mukaan esimerkiksi viranomaisten esittämien tappiolaskelmien kyseenalaistaminen oli lakkauttamismenettelyssä mahdotonta. Lakkautuspäätökset aiheuttivatkin närää, ja niinpä liikenneministerin hahmo saattoi palaa roviolla tuhansien ihmisten yrittäessä estää viimeisen junan lähtöä. Rullalle meni muun muassa modernein Lontooseen johtava päärata, jota pitkin mantereelta tuleva kalusto mahtuisi nyt Kanaalitunnelin valmistuttua kulkemaan ilman kalliita muutostöitä.
Beechingin pesti päättyi ennenaikaisesti vuonna 1965. Omasta mielestään Beeching palasi vapaaehtoisesti ICI:hin; valtaan tulleen Harold Wilsonin työväenpuolueen hallituksen mielestä hän taas sai potkut. Beeching kuitenkin ylennettiin samana vuonna paroniksi.
Miten ohjelma toteutui? Rataverkko typistyi vuoteen 1970 mennessä 11.799 mailiin, mutta tappiot sinnittelivät vuonna 1968 151.000.000 punnan korkeudessa. Kirjauskäytäntöjen muututtua vuoden 1970 luvut eivät ole verrannollisia. Sittemmin Britannian rautatiet ovat olleet osallisena uusissa seikkailuissa, joista täällä Pohjan perilläkin on kuultu tarinoita.
Tokkopa kukaan tämän lehden lukijoista on aikaisemmin kuullut paroni Beechingistä. Mutta eipä se ole suuri häpeä. Ylimmällä liikennehallinnollamme Ratahallintokeskus mukaan luettuna on ajatuksia, jotka ovat kuin suoraan Beechingin ohjelmasta (kts. esim. Tehokas rataverkko edellyttää voimavarojen keskittämistä vilkkaimmille osuuksille; http://www.rhk.fi; tiedotteet 11.11.2003). Virkakoneistommekaan tuskin tuntee paroni Beechingiä, vakka paraikaa askeltaakin hanhenmarssia hänen jalanjäljissään. Se on jo suuri häpeä se.
Kalevi Kämäräinen
kalevi.kamarainen@pp.inet.fi
Kirjoittaja on Nurmeksen kaupungin varavaltuutettu, jonka rautatieaiheisia kirjoituksia on osoitteessa http://www.saunalahti.fi/rautatie/forum/fiind.shtml.
Julkaistu Ylä-Karjalassa 26.2.2005