Ministeri Huovinen, kenen joukossa seisot?
Moni meistä pitänee Yhdysvaltoja ahneuden ja rahan vallan temmellyskenttänä. Kemijärven yöjunan kohtalon vertaaminen valtamerentakaiseen esimerkkiin 1930-luvulta sekoittaa kuitenkin tätä käsitystä: kalifornialainen Pacific Electric -rautatieyhtiö harjoitti liikennettä 600 mailin laajuisella rataverkollaan. Yhtiön muiden liiketoimintaintressien johdosta se poisti henkilöjunat muutamia vanhalla kalustolla ajettuja ruuhkavuoroja lukuun ottamatta toiseksi vilkkaimmalta reitiltään Los Angeles - Glendale - Burbank.
Matkustava yleisö ei ollut tyytyväinen tilalle tarjottuihin hitaampiin ja ahtaampiin busseihin, mutta heilläpä olikin taho, jonka puoleen turvautua. Osavaltion toimielin California State Railroad Commission määräsi rautatieyhtiön palauttamaan kokopäiväisen henkilöjunaliikenteen rataosalle ja vieläpä velvoitti hankkimaan sinne modernia kalustoa. Matkustajien tarpeiden ja yhtiön kaupallisten intressien ristiriidassa matkustajien tarpeet voittivat säädettyjen pelisääntöjen nojalla (Public Utilities Act vuodelta 1912).
Kemijärven junatapahtumassa puhuessaan liikenneministeriön ylijohtaja Harri Caven totesi VR Oy:n kieltäytyneen jatkamasta junien ajoa sinisellä vaunukalustolla Kemijärvelle kaupallisista syistä "ja siinä on omat ongelmansa". Asiayhteydestä ei voi päätellä, onko Caven oivaltanut ongelman ytimen vai ei. VR Oy:n liikennesuunnittelupäällikkö Herbert Mannerström on puolestaan selvin sanoin todennut Kaleva-lehdessä 4.6.2005, että Kemijärven yöjunassa on kysymys imagosta: yhtiön "konseptiin" ei sovi vanhan ja uuden kaluston laittaminen samaan junaan. Tätä "konseptia" vastaan argumentoineet Lapin liiton ja Kemijärven kaupungin edustajat ovat puolestaan olleet eräänlaisessa lainsuojattoman asemassa Helsingin käynneillään, vaikka liikenneministerikin on todennut junan olevan kannattava sinisellä vaunukalustolla ajettuna.
Asetelma Yhdysvaltoihin verrattuna onkin kiintoisa: meillä viranomainen tekee yhteistyötä ainoan operaattorin kanssa, kun taas Kaliforniassa yleisö on jo lähes sata vuotta voinut saada turvaa viranomaisesta muun muassa rautatieyhtiöitä vastaan. Aiottu Kemijärven makuuvaunujunan väliaikainen lopettaminen ei edes ole ainoa matkustajien toiveet sivuuttava järjestely. Liikenneministeriö on esimerkiksi Kainuun makuuvaunujunan käyttäjien puolesta "tiennyt", että heille sopii liityntäyhteys Oulun kautta pääkaupunkiin suoran reitin sijasta VR Oy:n puolestaan tarjotessa suoria aamuöisiä pendolinokyytejä.
Ainakin liikenneministeriön virkamiestaso on ristiriitatilanteessa asettunut yhtiön puolelle tiettyä matkustajaryhmää vastaan hyväksyessään tauon Kemijärven makuuvaunujunalle. Kun liikenneministeri puhui kansanedustaja Raskin välittämässä viestissä yöjunan katkeamattomasta kulusta, voidaan myös kysyä, ovatko virkamiehet tehneet ministeriössä vallankaappauksen. Pallo onkin nähdäkseni jälleen kerran liikenneministerin itsensä käsissä. Alistuuko ministeri alaistensa tekemisiin? Ministeri Huovinen, kenen joukossa seisot, kenen lippua kannat?
Kalevi Kämäräinen
Asianajaja
Nurmes
Julkaistu myös Koillis-Lapissa 16.7.2006