REILU KILPAILU LIUKASTELI KONGINKANKAALLA

Juuri julkaistu Onnettomuustutkintakeskuksen raportti Konginkankaan liikenneturmasta 19.3.2004 käsittelee tapahtumia lähinnä maantieliikenteen kannalta. Turmarekan kuormana oli raskaita paperirullia, jotka soveltuvat hyvin kiskoillakin kuljetettaviksi. Asiaa onkin syytä tarkastella myös liikennemuotojen välisen reilun kilpailun näkökulmasta.

Selostus vahvistaa virallisesti, että maanteillä hyväksytään käytännöt, joiden järjestelmällistä hyödyntämistä ei kiskoilla sallita. Tällaisia ovat muun muassa sallitun nopeuden rutiininomainen ylittäminen sitä säähän tai keliinkään sovittamatta, ajo-, lepo- ja työaikarikkeet sekä ajoneuvokohtaisten akseli-, teli- ja kokonaismassojen ylitykset.

Kysymyksessä ei ole pelkkä kuljettajien sooloilu: turmaan osallisen rekkayhtiön esimiehet eivät olleet puuttuneet ajopiirtureissa havaittaviin ajo- ja lepoaikarikkomuksiin eivätkä ylinopeuksiin. Rautateiden kannalta tämä on kumipyörille sallittua epäasiallista kilpailuetua.

Meillä ajetaan Ruotsin ohella Euroopan raskaimmilla ajoneuvoyhdistelmillä. Tästä huolimatta ylipainoa on pitänyt ottaa. Suurta kokoa perustellaan sillä, että energiankulutus ja päästöt vähenevät suhteessa kuljetettavaan tavaramäärään ja kuljetuskustannukset alenevat.

Tavaraliikenteestämme kuljetettiin vuonna 2003 maanteitse 68 prosenttia. Kaikista ETA-maista kuorma-autoliikenteen tavarankuljetus tonnikilometreinä asukasta kohden on lähes kaksinkertainen verrattuna seuraavina oleviin Ruotsiin ja Norjaan, jotka ovat Suomen tavoin pitkien etäisyyksien maita. Kilpailun varaa siis on tilastojenkin valossa.

Miksi sitten raideliikenteen harjoittajat eivät reagoi epäreiluihin kilpailukeinoihin? Tällä hetkellä ainoa rataverkkomme operaattori on valtion omistama VR-konserni. Konserni on liikenneministeriön alainen, jota puolestaan voidaan pitää yhtenä nykytilanteen arkkitehdeistä. Jos kiskoliikenteellä ei olisi tällaista napanuoraa, oman elinkeinon puolustaminen saattaisi olla nykyistä pontevampaa.

Asetelma on myös sikäli paradoksaalinen, että onnettomuusrekan ylikuormasta hyödyn sai VR-konsernin kuljetusliike (ylipainokin otettiin huomioon kuljetuspalvelun palkkiossa). Näin siis kiskoliikenneyritys hyötyy taloudellisesti kilpaillessaan epäreilusti itsensä kanssa.

Esimerkiksi tehtävää vaihtanut Leena Luhtanen on liikenneministerinä tietoisesti vaiennut asian ytimestä vastatessaan liikennemuotojen kilpailuasetelmaa koskevaan ja liikenteen VR:ltä kumipyörille siirtymistä paheksuvaan eduskuntakysymykseen. Kansanedustaja Raskin kirjalliseen kysymykseen 1061 / 2004 vp VR:n kilpailukyvystä vastataan lähinnä luettelemalla maantieliikenteen arvioitua lisäystä sekä tienparannustarpeita. Mistään yksityisajattelusta ei kuitenkaan ole kyse. Luhtanen onkin vain tuorein niistä liikenneministereistä, joilla voidaan perustellusti sanoa olevan "verta käsissään".

Maantie- ja raideliikenteen kilpailuasetelmaa pitäisikin tarkastella kriittisesti. Tässä mielessä ei ole kysymys edes rautateiden suosimisesta vaan kaikkien asettamisesta samalle viivalle. Lopputulos voisi silti olla liikenneturvallisuuden ja ympäristön kannaltakin nykyistä parempi.

Kalevi Kämäräinen

asianajaja

Nurmes

Julkaistu myös Karjalaisessa 22.11.2005



Takaisin forumin pääsivulle