Valehtelijoiden klubi

Kollegani Hämeenlinnan Yrittäjien puheenjohtaja Jarmo Eskelinen kritisoi Hämeenlinnan Yrittäjäuutisissa 1 / 2007 VR Oytä: yhtiön puheet oikoradan rakentamisen syistä ja todellisesta tarkoituksesta ovat kirjoittajan mukaan osoittautuneet valeeksi ja emävaleeksi. Tässä yhteydessä on valtion rahaa poltettu runsain mitoin.

Myös Kemijärven yöjunan kohtaloa käsiteltäessä VR Oy:n on todettu puhuvan ns. muunneltua totuutta. Aina kun joku väite junan ajamatta jättämiseksi osoitettiin vääräksi, sitä on seurannut toinen niin ikään vääräksi osoittautunut veruke. Kun yrityksellä ei tunnu olevan isäntää, verukkeet ovat voittaneet totuuden eikä yöjuna kulje.

Viime aikoina jotkut poliitikkomme ovat alkaneet vaatia metropolipolitiikan luomista. Euroopankin mittakaavassa kyläpahasen luokkaa oleva pääkaupunkiseutumme tarvitsisi kuulemma oman politiikkaohjelman. Lisäksi on kerrottu, ettei tämä olisi muilta alueilta pois ja että metropolipolitiikka hyödyttäisi koko maata. Totta onkin, että esimerkiksi Helsingin ja Nurmeksen ongelmat voivat poiketa toisistaan.

Rataosan Porokylä - Vuokatti -kunnostamista on iät kaiket viivytelty kruunun vähäisiin rahoihin vetoamalla. Nyt tällä köyhällä valtiollamme tuntuu olevan rahkeita osallistua 420 miljoonaa maksavan n.s. kehäradan rakentamiseen 70 - 75 prosentin rahoitusosuudella. Mainitulla summalla saadaan 18 kilometrin pituinen rata, jolla kulkisi YTV:n VR Oy:ltä ostamia matkustajajunia. Liikenneministeri Huovinen on puolestaan kertonut suhtautuvansa luottavaisesti siihen, että seuraava hallitus tekee kehäradan toteuttamispäätöksen vielä tänä vuona.

Kehärataan investoitavalla summalla saataisiin kaikki uhanalaiset n.s. vähäliikenteiset radat kunnostettua liki kahteen kertaan. Suurin ero kehärataan verrattuna on se, että vähäliikenteiset radat palvelevat teollisuuden rahtiliikennettä ja kunnossa ollessaan vahvistaisivat yritysten kilpailukykyä sekä varmistaisivat työpaikkojen säilymisen. Suuria äänestäjämassoja ei näiden ratojen varsilla asu.

Vaalien jälkeen meillä onkin oiva tilaisuus seurata, liittyvätkö uuden hallituksen liikenneministeri ja koko valtioneuvosto Valehtelijoiden klubin korkea-arvoisiksi jäseniksi; kerhossa kun tuntuu valtion väkeä jo ennestäänkin olevan. Eipä toisaalta olisi pahitteeksi se, että äänestäisimme vilkkaasti ja saisimme suoraselkäisen pohjoiskarjalaisen liikenneministerin valtioneuvostoon.

Kalevi Kämäräinen

Nurmeksen Yrittäjät ry:n puheenjohtaja

[Eskelisen kirjoitus on kokonaisuudessaan osoitteessa http://www.yrittajat.fi/sy/py/hameenlinna/home.nsf/pages/FCA24C459C9516AFC225727B003D458A]

Julkaistu myös Ylä-Karjalassa 20.2.2007


Takaisin forumin pääsivulle