Rautatieyhteys Alakurttiin on vanhan idean uudelleenlämmittelyä. Kuten historiasta muistamme, vuoden 1940 rauhansopimuksessa Suomi velvoitettiin rakentamaan rautatie Kemijärveltä Sallaan valtakunnan rajalle. Venäläinen osapuoli sitoutui rakentamaan osuuden radasta omalle puolelleen. Suomi velvollisuutensa täyttäen rakensikin rataosuuden pika pikaa valmiiksi niin, että se oli vihkimistä vaille valmis jatkosodan syttyessä.
Kun "vävypojat" sitten höökivät suuria vaikeuksia kohdaten itään, siellä radasta oli jätetty joltisenkinlainen osuus valmiiksi asti rakentamatta. Oliko venäläisillä urakka jäänyt kesken vai astuivatko etusijalle turvallisuuspoliittiset näkökohdat maailmantilanteen pikkuhiljaa kärjistyessä yleismaailmallisesti. Olisihan valmista rataa pitkin ollut kiva ajella vaikka kuinka pitkälle sodan syttyessä. Suunta vain taisi olla venäläisestä näkökulmasta katsottuna sillä hetkellä väärä. Voimasuhteethan olivat sitten talvisodan muuttuneet itäsuunnalla saksalaisten suunnitellessa idän valloitustaan.
Sodan kuluessa puuttuva osuus rakennettiin valmiiksi ja venäläisten rikkomaa korjattiin rintaman edetessä kohti itää. Saksalaisten sotatie oli melko kivistä ja täynnä vastoinkäymisiä. NL puolusti enemmänkin kuin henkeen ja vereen sille tärkeää Muurmannin rataa, joka kulki melko kapean alueen läpi.
Sodan lopulla roolit vaihtuivat. Nyt saksalaiset tuhosivat rataa perääntyessään ja venäläiset luultavasti rakensivat sitä uudelleen. Sodan jälkeen Suomen oli kunnostettava rataosuus uudelleen ja venäläisetkin saivat oman puolensa kuntoon. Niinpä lyhyen aikaa 50- ja 60-luvuilla rata oli todellakin yhtenäinen Alakurttiin saakka. Ei tietääkseni Kantalahteen. Koskaan sitä ei liikennöity rajan ylitse. Isot ja vahvat puomit kulkivat radan poikki Kelloselässä.
Lapsena näin usein höyryveturin savut rajan takana n. 3..5 km päässä kotoa ja kuulin käheät veturin pillin vihellykset. Ilmeisesti rata oli venäläistenkin mielestä tarpeeton, koska sen käyttö jäi vähitellen. Kuulemma osaa ratapenkasta ja siltaa olisi käytetty venäläisen sotaelokuvan filmauksissa ja räjäytetty ilmaan. Lisäksi pitkät pätkät ratapenkasta olisi käytetty tienpohjaksi kiskot purkaen.
60- ja 70-lukujen vaihteessa puhuttiin paikkakunnalla yleisestiradan avaamisesta liikenteelle. Kostamuksen radan rakentamien etelämmäs vaimensi keskustelun pikkuhiljaa.
Sellainen on tilanne minun nähdäkseni tällä hetkellä. En näe realistisia mahdollisuuksia radan avaamiselle. Kestihän Kelloselän raja-asemankin aikaansaaminen 40..50 vuotta. Mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä herrat keksii.
Väinö Kotala