Avoin kirje liikenneministerille

Liikenneministeriö

Liikenneministeri Leena Luhtanen

ASIA Taajamajunaliikenne ja vähäliikenteiset radat

Budjettikehitysriihessä on 10.3.2005 sovittu, että hallitusohjelman joukkoliikennetavoitteiden saavuttamisesta tehdään selvitys. Asetettu työryhmä käsittelee muun muassa junaliikenteen kattavuutta ja rahoitusta. Ministeriöltänne vaaditaan kehysriihessä myös yli 11 miljoonan euron säästöjä, joiden kohdentamisesta päätetään myöhemmin.

Työryhmän toimeksiannossa ei ainakaan selväsanaisesti kyseenalaisteta ostetun henkilöjunaliikenteen todellisia kustannuksia. On ristiriitaista, että VR harjoittaa kannattavaa tavaraliikennettä lakkauttamisuhkaisilla radoilla, mutta tarvitsee tukiaisia maamme tiheimmin asuttujen seutujen taajamajunaliikenteeseen. Olette lisäksi itse luvannut, että näitä ruuhka-Suomen taajamajunia karsitaan viimeisenä. Termi siltarumpupolitiikka saakin ministerikaudellanne aivan uusia ulottuvuuksia.

Vaadimme, että työryhmä selvittää myös, mistä väitetty taajamajunaliikenteen tappiollisuus todella johtuu. Lisäksi vaadimme, että rataosan Joensuu - Nurmes henkilöliikenne säilytetään. VR on juuri vastaanottanut uutta kalustoa, jonka pitäisi mahdollistaa junien kulku entistä kustannustehokkaammin. Uudesta kalustosta luopuminen jo ennen sen käyttöön ottoa on järjetöntä puuhaa.

Kirjeessänne no 82/42/2004 6.4.2004 Nurmeksen Yrittäjät ry:lle kerrotte valtion ratarahojen olevan niin niukat, että nykyistä rataverkkoa pitää typistää. Toisaalta vastauksessanne kansanedustaja Raskille tyydytte luettelemaan maantieliikenteen arvioitua lisäystä sekä teiden parannustarpeita VR:n hävittyä tarjouskilpailun kumipyörille (KK 1061 / 2004 vp VR:n kilpailukyvystä). Raha ei tässä yhteydessä tunnu olevan tiukalla alkuunkaan. Jätätte myös vastaamatta ympäristön tasoa koskevaan kysymyksen osaan. Kyse onkin arvovalinnasta maantieliikenteen hyväksi, ja puheet niukoista ratarahoista ovat pelkkää höpinää.

Hallituksen esityksessä no 225 / 1994 laiksi valtion rataverkosta, radanpidosta ja rataverkon käytöstä todetaan rautatieliikenteen onnettomuus- ja ympäristökustannusten olevan maantieliikennettä huomattavasti pienemmät. Tämän vuoksi liikennepolitiikan tulisi edistää rautatiepalvelujen käyttöä. Keskeinen keino turvata rautatieliikenteen edellytykset on valtion rataverkon riittävä laajuus ja hyvä kunto sekä tehokas hyväksikäyttö (Yksityiskohtaiset perustelut § 1 Lain tarkoitus ja soveltamisala). Laki tuli voimaan vuonna 1995.

Viime aikojen tapahtumat ovat muun muassa romuttaneet myytin moottoriteiden turvallisuudesta. Riittävän monen hallintoalamaisen ja virkamiehen henki on jo uhrattu maantiemyönteisyyden alttarilla. Vaikka vuoden 1995 laki on kumottu, eduskunta ei tiettävästi ole muuttanut käsitystään rautateistä. Virkavalmistelussa oleva kansallisomaisuutemme tuhoaminen pitääkin keskeyttää. Vaadimme, että ns. vähäliikenteiset radat, mukaan luettuna rataosa Porokylä - Vuokatti, kunnostetaan. Näiden ratojen asemaa on syytä parantaa varaamalla niille budjettiin oma menomomenttinsa pohjoiskarjalaisten kansanedustajien toimenpidealoitteen 31 / 2005 vp mukaisesti.

R.S.V.P.

Nurmeksessa maaliskuun 30. päivänä 2005

Nurmeksen Yrittäjät ry.

Terttu Siira Puheenjohtaja

Kalevi Kämäräinen Varapuheenjohtaja


Takaisin forumin pääsivulle