Seinäjoki - Oulu - radan peruskorjauksen yhteydessä joudutaan katkaisemaan ajoittain rata kokonaan, jolloin tavarajunat ja yöjunat eivät pääse katkoskohdan ohi (Kaleva 21.2.).
Ovatko VR Oy ja Ratahallintokeskus unohtaneet, että Oulusta kulkee radat etelään myös Haapajärven, Äänekosken, Jyväskylän sekä Kontiomäen ja Pieksämäen kautta?
Haapajärven - Äänekosken "vähäliikenteinen" rata voitaisiin kunnostaa Pohjanmaan radan "kaksoisraiteeksi", jolloin tavarajunat kulkisivat Jyväskylän ja Tampereen suuntaan myös tätä kautta. Ratahallintokeskus on esittänyt radan kunnostamista.
Yöjunat puolestaan voisivat kulkea työmaa-ajan Kainuun ja Savon kautta. Tällöin yöjunat palaisivat mm. Kajaaniin ja Kuopioon, jossa niitä on "uuden juna-ajan" alusta kaivattu. Kainuun - Savon rata on sähköistetty, joten myös uudet makuuvaunut voivat kulkea sen kautta.
Raideryhmän puolesta
Mikko Laaksonen
Turku
Kalevi Kämäräinen
Nurmes
.*.*.
Mielipidekirjoitus julkaistu myös Kalevassa 23.2. jutun "Rataremontista vuosikymmenen piina" johdosta.