VR VELVOITETTAVA PALVELEMAAN ITÄ-SUOMEA

VR Osakeyhtiön tekemisistä käytävää keskustelua seuraava ei ole voinut olla havaitsematta liikuttavaa yksimielisyyttä: niin ministereiden kuin kansanedustajienkin mielestä yhtiöllä on julkisen palvelun velvoite.

Kellään ei kuitenkaan tunnu olevan käsitystä siitä, mitä tämä käytännössä voisi tarkoittaa.

VR Osakyhtiö ajaa henkilöjunia sekä omalla taloudellisella riskillään että valtion ostamina yhteyksinä.

Tarkasti otettuna ostoliikennejunien kulku ei perustu kansalaisten erilaisiin matkustustarpeisiin vaan siihen, kuinka suurella summalla valtio katsoo voivansa ostaa VR Oy:n kannattamattomaksi ilmoittamia junia.

Siksi tuntuu väkinäiseltä, että ostoliikennejunat täyttäisivät julkisen palvelun velvoitetta. Miten velvoite voisi sitten ilmetä liikeriskillä ajettujen junien kulussa?

Lapin joukkoliikennettä käsitelleen työryhmän mietinnössä mainitaan EY:n tuomioistuimen ratkaisu vuodelta 1998, jonka mukaan liikennöitsijä ei saa lopettaa reitin alku- tai loppupäitä erikseen, kun kokonaisuuden säilyttäminen littyy riittävien liikennepalveluiden varmistamistarpeeseen.

Kielto pätee, vaikka yritys osoittaisi velvoitteen aiheuttavan sille taloudellista haittaa. Jos periaatetta olisi sovellettu meillä, valtio olisi nähdäkseni voinut esimerkiksi edellyttää VR Osakeyhtiön jatkavan Kemijärven yöjunaliikennettä yhtiön kyseenalaisista tappiollisuusväitteistä huolimatta.

Mitä julkisen palvelun velvoitteen nojalla voitaisiin vaatia Itä-Suomessa? VR Osakeyhtiö ajaa kaksi yöjunapariansa Rovaniemelle liikeriskillä Pohjanmaan rataa pitkin.

Jos toinen junapari ajettaisiin Itä-Suomen kautta, siihen tulisi pakostakin lisää matkustajia. Tämä tuskin voi tehdä junasta tappiollista.

Toisaalta Pohjanmaan radalla säilyisi yöjunapalvelu eikä Helsingistä tai vaikkapa Tampereelta junaan nousevien kannalta liene väliä, mitä kautta he nukkuvat yönsä perille Rovaniemelle.

Mahdolliset (taloudelliset) haitat ovat ainoastaan VR Osakeyhtiön johdon korvien välissä.

Toisin kuin edellinen liikenneministeri esitti, asiaa ei voi kuitata hokemalla, että VR on osakeyhtiö. Nähdäkseni julkisella vallalla on oikeus vaatia esimerkiksi yöjunan kulkemista vaihtoehtoista reittiä, jos näin tyydytetään kansalaisten matkustustarpeita ja toisellakin reitillä tarjonta säilyy.

Lisäksi liikennöitsijä voidaan mielestäni velvoittaa lisäämään pysähdyksiä tietyllä liikennepaikalla, jos tähän osoitetaan olevan tarvetta. Esimerkiksi Hämeenlinnassa VR Osakeyhtiön ohikiitävien junien määrä on herättänyt närää.

VR Osakeyhtiö on Suomen valtion kokonaan omistama yritys. Lisäksi se on ainoa henkilöjunaliikennettä harjoittamaan oikeutettu yhtiö maassamme. Siinä onkin jo pari painavaa syytä, miksi julkisella vallalla pitää olla tarvittaessa mahdollisuuksia puuttua yhtiön toimiin muutoinkin kuin lisää rahaa tarjoamalla.

Kolmas painava peruste on se, ettei valtionyhtiö voi olla privilegioidussa asemassa, koska EY-oikeudessa julkisen palvelun velvoite voi koskea yksityistäkin yritystä.

Kalevi Kämäräinen
Puheenjohtaja
Nurmeksen Yrittäjät ry

Julkaistu myös Suomenmaassa 1.6.2007


Takaisin forumin pääsivulle