ONKO VR OY:n ASEMA PÄÄTTÄJILLEMME TABU?

Harvat ehkä enää muistavat eduskunnan portailla helmikuussa 2006 esitettyä näytelmää. Kemijärven yöjunan lakkauttamista vastustavat tahot saivat tuolloin lämpöä ja myötämieltä eduskuntaryhmien edustajilta. Lämpö ja myötämieli ei kuitenkaan estänyt valtiollista rautatieyhtiötä lopettamasta suoran junan kulkua. Juna palaa ensi vuonna liikenteeseen, koska valtio suostuu maksamaan omistamalleen yhtiölle korvauksia tästä hyvästä. Näyttää siltä, ettei kukaan ole pohtinut menettelyn mielekkyyttä.

Eduskuntakeskustelua seuratessa on havaittavissa lähes liikuttava yksimielisyys siitä, että VR Oy:llä on julkinen palveluvelvoite. Se, mitä tämä käytännössä tarkoittaa, tuntuu olevan hämärän peitossa.

Olen siksi laatinut oman esitykseni siitä, miten tällainen palveluvelvoite voidaan määrittää ja toteuttaa. Mitään vallankumouksellista ajatuksissani tuskin voi olla, koska olen käyttänyt esimerkkinä luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain mukaisia keinoja.

Annan hallituksen lakiesityksen tyyliä myötäilevän kannanottoni liikenneministeri Vehviläiselle 26.10.2007 Joensuun yöjunan palauttamista koskevaa adressia luovutettaessa.

Kysymys VR Oy:n asemasta voidaan muotoilla myös näin: antaako poliittinen päätöksentekokoneistomme valtionyhtiön toimia puhtaasti omien halujensa mukaisesti, vai otetaanko huomioon myös muita näkökohtia? Koneiston suhtautuminen asiaan jää nähtäväksi.

Nurmeksessa lokakuun 25. päivänä 2007

Kalevi Kämäräinen

(www.raideryhma.fi)

(www.rataverkko.fi)

LIITE

esitys rataverkon henkilöliikennelaiksi

JAKELU

kaikki kansanedustajat ja valtioneuvoston jäsenet

sidosryhmät oman jakelulistansa mukaisesti

tiedotusvälineet oman jakelulistansa mukaisesti


Takaisin forumin pääsivulle