Liikenne- ja viestintäministeriön toimintasuunnitelmassa 2004-2007 on tehty liikenteen lähitulevaisuuden linjaukset. Siinä perätään liikenneväylien rahoitukseen ja päätöksentekoon pitkäjänteisyyttä ja todetaan, että ilman lisäpanostusta junaliikenteen palveluja joudutaan tarkastelukaudella supistamaan.
Noin 90 prosenttia maamme viennin ja 70 prosenttia tuonnin kuljetuksista hoidetaan meritse. Viennin arvosta 14 prosenttia kuljetetaan lentoteitse. Liikenteen toimivuus onkin varmistettava etenkin suurimpien kasvukeskusten kehäteillä, lentokenttäyhteyksillä sekä satamien ja prosessiteollisuuden tie- ja ratayhteyksillä.
Toimintasuunnitelman mukaan rataverkkoa on tarkoitus kehittää henkilöliikenteessä nopeilla, turvallisilla ja täsmällisillä junayhteyksillä maakuntakeskusten välillä sekä tavaraliikenteessä kustannustehokkailla ja täsmällisillä tavarakuljetuksilla. Pääkaupunkiseudun raideliikenneverkkoa kehitetään edelleen. Samalla varaudutaan pääkaupunkiseudun lähiliikenteen kilpailuttamiseen.
Junaturvallisuus nostetaan kansainväliselle tasolle vuoden 2005 loppuun mennessä. Se tapahtuu poistamalla tasoristeyksiä, parantamalla näkemäalueita, lisäämällä junien automaattista kulunvalvontaa kaikille henkilöliikenteen radoille sekä tärkeimmille tavaraliikenteen radoille, toteuttamalla rautatieliikenteen GSM-R-radiojärjestelmä ja asettamalla huonokuntoisille radoille nopeusrajoituksia.
Toimintasuunnitelmassa radanpidon kustannukset on laskettu kahdella rahoitustasolla: perussuunnitelman ja muutossuunnitelman tasolla. Perussuunnitelmatasolla (300 miljoonaa euroa) rautateiden kilpailukyky vaarantuu: rataverkon kunto heikkenee, liikennerajoitukset kaksinkertaistuvat, matka-ajat pitenevät henkilöliikenteessä, 15 ostojunaa karsitaan kannattamattoman liikenteen tukipaketista ja isojen ratapihojen toimintavarmuus ja -tehokkuus vaarantuvat. Muutossuunnitelmatasolla (370 M€) rahoitus sisältää uudet ehdotettavat kehittämisinvestoinnit, jolloin varmistetaan asetettujen tavoitteiden mukainen palvelutaso.
Investointiohjelman 2004-2007 mukaan tärkeimpiä ratahankkeita ovat rataosan Lahti-Luumäki tason nosto (150 M€), Tampere-Seinäjoki tason nosto (15 M€) ja Seinäjoki-Oulu tason nosto (400 M€). Niin sanotulla teemapaketilla vuosille 2004-2007 pyritään edistämään rautateiden tavaraliikennettä luomalla yhtenäiset 25 tonnin akselipainon sallivat reitit (100 M€), uusimalla rataverkon päällysrakenne (100 M€) sekä turvaamalla tasoristeykset (15 M€). Tällä hetkellä rataverkolla on käynnissä Oulu-Rovaniemi sähköistys, kulunvalvonta, tasoristeysten poisto, Oulu-Iisalmi/Vartius sähköistys, Tikkurila-Kerava 4. raide ja radioverkon rakentaminen.
Suunnittelukaudella varaudutaan perustamaan rautatieliikenteen turvallisuusviranomainen, joka valvoo sekä rautatieliikenteen harjoittajien että Ratahallintokeskuksen toimintaa.
Selvitysmiesehdotuksen "Tie auki taivasta myöten" mukaan Ajoneuvohallintokeskuksesta, Tiehallinnosta, Merenkulkulaitoksesta, Ratahallintokeskuksesta ja lääninhallitusten liikenneosastoista muodostetaan Liikennevirasto, joka vastaa koko liikennejärjestelmästä. Saman ehdotuksen mukaan VR-Rata irrotetaan VR-konsernista ja Tieliikelaitos yhtiöitetään. VR-Radasta ja Tieliikelaitoksesta muodostetaan osakeyhtiö, jonka omistuspohjaa laajennetaan.
Timo Laine