English Deutsch Ylös EdellinenSeuraava

InterCity 2

IC2 28001
InterCity2-vaunu 28001 Seinäjoella 2.7.1998. Kuva Väiski Savela.

VR alkoi suunnitella 1990 luvun alussa "sinisten" vaunujen korvaamista uudemmilla. Kaksikerrosvaunu tarjosi houkuttelevan vaihtoehdon, koska se laskee sekä hankinnan että vaunujen käytön kustannuksia. Tämä tulee vaunujen paremmasta tilankäytöstä kuten myös noin 20% pienemmästä painosta verrattuina tavallisiin vaunuihin. Suomen aukean tilan ulottuma on tarpeeksi leveä mahdollistaakseen hyvin kaksikerrosvaunut. Kaikki vaunut ovat painetiiviitä ja ilmastoituja. Vaunuissa on matkustajainformaatiojärjestelmä ja pistokkeet pöytien alla kannettavien tietokoneiden ja matkapuhelinten lataamista varten. Alemmalla tasolla on vahvistimet matkapuhelimia varten, ylempi taso on rauhoitettu tältäkin osin. Sisäänkäyntikorkeus on 55 cm, joten uusituilla laitureilla vaunun lattia on samalla tasolla laituirin kanssa. Vaunut on rakennettu modulaarisesti ja runko on alumiinia.

Ensimmäinen 42 vaunun sarja tilattiin Transtechiltä vuonna 1995. Tilauksen arvo oli 500 miljoonaa markkaa. VR:n vaunuilla on yhtäläisyyksiä sveitsiläiselle SBB:lle samaan aikaan toimitettuihin vaunuihin nähden. Ensimmäiset vaunut ovat olleet käytössä kesästä 1998 alkaen. Vaunujen huippunopeus oli 160 km/h, mutta myöhemmin muutettiin nopeudelle 200 km/h. Vuonna 1998 VR tilasi toisen 50 vaunua käsittävän sarjan, joiden huippunopeudeksi tuli 200 km/h. Tämä sarja toimitettiin vuoteen 2002 mennessä.

Kesällä 2000 VR lanseerasi IC2-junat, jotka on muodostettu vain kaksikerrosvaunuista. Valitettavasti Sr2-veturi ja IC2 vaunu häiritsevät toisiaan aerodynaamisesti, jos nopeus on yli 160 km/h. Ongelma voidaan ratkaista käyttämällä yhtä tavanomaista vaunua veturin ja kaksikerrosvaunun välissä. Tällä hetkellä ongelmaa ei kuitenkaan ole, koska Suomessa ei ole yhtään rataosaa, jolla sallittaisiin 200 km/h ilman kallistuvaa koria. Itse asiassa vuoteen 2001 saakka tilanne oli se, että kaikki IC-junat ajettiin korkeintaan nopeudella 140 km/h, koska kuljettajat vaativat toisen kuljettajan veturiin ja VR ei halunnut maksaa tätä. Tämä muuttui kesällä 2001 kun 160 km/h käytettiin jos juna oli myöhässä. 2.6.2002 kesäaikataulujen tullessa voimaan IC-junien aikataulu oli kirjoitettu nopeudelle 160 km/h Keravan ja Tampereen välillä.

29.10.2003 VR tilasi Talgolta 20 kaksikerroksista makuuvaunua hintaan 59 miljoonaa euroa. Vaunut toimitetaan vuoteen 2006 mennessä. Ne asetetaan Helsingin ja Rovaniemen väliseen liikenteeseen, sillä niissä on vain sähkölämmitys. Vaunuissa on ilmastointi ja osassa hyteissä oma suihku.

Teknisiä tietoja

Leveys: 3,2 m
Korkeus: 5,2 m raiteen yläpuolella
Akselien lukumäärä: 4
Lattian korkeus: 0,55 m
Pituus: 26,4 m
Paino: 51 t
Suurin sallittu nopeus: 200 km/h
Telit: SIG
Matkustajapaikkoja: 113, palveluvaunut 71-83
Matkustajaosaston korkeus: Yläkansi 2180 mm, alakansi 2200 mm
Lämmitys: Sähköinen 1500 V
Valmistettu: 92 kpl + 20 rakenteilla
Valmistaja: Transtech, Otanmäen tehdas, (myöhemmin Talgo-Transtech ja pelkkä Talgo)

Lähde English Deutsch Ylös EdellinenSeuraava

4350 vierailua 29.1.2001 - 7.3.2007. Huomaa, että en työskentele VR:lle. Palautetta vastaanotetaan mielellään osoitteessa mailiosoite kuvana. Luotu 22.1.2001 Kimmo Kotimäki. Päivitetty 31.03.2007 Kimmo Kotimäki.