Dm11 kiskobussin myötä diesel-moottorivaunujen piti tulla takaisin Suomen rautateille, mutta VR perui tilauksen 10. marraskuuta 1997, koska kiskobussit eivät täyttäneet sovittuja teknisiä vaatimuksia. Suurimmat ongelmat olivat liian suuri paino ja liian iso sisämelu. Jo kuusi vaunua 16 sarjasta oli toimitettu testattavaksi Suomeen.
Sopimuksen mukaan vaunujen paino piti olla 38 tonnia, se oli kuitenkin 9 tonnia enemmän. Sisämelu oli noin 12 desibeliä korkeampi kuin sopimukseen oli kirjoitettu. Vaunut palautetaan takaisin valmistajalle.
Viimeinen diesel-moottorivaunu Suomessa oli Dm9, jota käytettiin viimeksi vuonna 1990 Turun ja Uudenkaupungin välisessä liikenteessä. Sitten vanhat diesel-moottorivaunut korvattiin veturivetoisilla junilla. Mutta pian 1990-luvun alkupuolella huomattiin, että veturivetoiset junat ovat liian kalliita, ja päätettiin hankkia kiskobusseja. Kansainvälisen tarjouskilpailun jälkeen 16 vaunun sarja tilattiin vuonna 1995. Tilauksen arvo oli noin 80 miljoonaa markkaa. Ensimmäinen Dm11 toimitettiin helmikuussa 1997.
Kiskobussit valmisti GEC Alsthom Barcelonassa Espanjassa. Niissä on diesel-moottori ja busseja voidaan ohjata vaunun molemmista päistä. Kuljettaja toimii myös konduktöörinä. Vaunuissa on tilaa 145:lle matkustajalle, joista 79 saa istumapaikan. Vaunut on suunniteltu liikuntavammaisille WC:tä myöten.
Lähteet:
2508 vierailua 25.1.2001-30.3.2007. Huomaa, että en työskentele VR:lle. Palautetta vastaanotetaan mielellään osoitteessa